PAND- Kuopio
perjantai 17. toukokuuta 2013
maanantai 3. syyskuuta 2012
Ruplan säästökarkelot 28.7 Kuopion piispanpuistossa.
PAND Taiteilijat rauhan puolesta ja " I Love
Rupla-kansanliike" järjestivät Ruplan säästökarkelot 28.7 Kuopion
piispanpuistossa.
Aurinkoisessa säässä oli
mukavasti porukkaa liikenteessä ja Työnkulman eli Ruplan kohtalo tuntui
kiinnostavan useimpia, myös ulkopaikkakunnilta samaan aikaan järjestetyille
RockCock- festivaaleille tulleita lomalaisia.
Yhteisiä tiloja kaivataan ja
kannatetaan kansalaisten keskuudessa. Sille osataan tänä päivänä antaa arvoa ja
toivomus olisi että myös kaupungin päättäjät ymmärtäisivät asian tärkeyden.
Piispanpuistossa oli mahdollisuus osallistua jamitteluun pienellä lavalla sekä
kirjoittaa addressi Työnkulman säilyttämisen puolesta.
Musiikista vastasivat
myös Dj:t Matthew Gregory ja <3 .
sunnuntai 17. kesäkuuta 2012
PELASTETAAN TYÖNKULMA
![]() |
Taiteilija Henna Hartikainen - Työnkulman puolesta
Kuopiossa on puute kokoontumispaikoista joissa voisi järjestää helposti saavutettavia tapahtumia erilaisille ikäryhmille.
|
Nyt taistellaan myös oikeudesta kulttuurin vapaisiin tiloihin! Työnkulma on aikanaan rakennettu kaikkien kuopiolaisten käyttöön ja sellaiseksi uutta "Ruplaa" halutaankin kehittää.
http://pelastetaantyonkulma.fi/index.php/2-uncategorised/1-tyonkulma
Yleisötilaisuus
- Kategoria: Viimeisimmät uutiset
- Julkaistu 12.06.2012
Kuopion kaupungin virallisissa tiedotuksissa viimeisimmässä Kaupunkilehdessä on ilmoitus, että Työnkulmaa ja sen viereistä tonttia koskeva asemakaavan muutosasiaa esitellään yleisötilaisuudessa 19.6.2012 klo 18.00 valtuustosalissa (os. Suokatu 42).
Kaikki halukkaat esittämään kannanottoja ja kysymyksiänne tuonne siis!
Lisäinfo tilaisuudesta ja kaavavalmistelusta Anne Turkia p. 044-7185415 tai Martti Lätti p. 044-7185417
sekä täältä: http://www.kuopio.fi/web/kaavoitus/nahtavanaolevat-kaavasuunnitelmat
perjantai 1. kesäkuuta 2012
sunnuntai 18. joulukuuta 2011
![]() |
Pandin puheenjohtaja JP Väisänen ja Pandin hallituksen jäsen muusikko Henna Hartikainen Kuopiossa PANDin Kuopion ryhmää perustamassa |
PAND
- Kuopion on Taiteilijat rauhan puolesta on 1983 perustetun taiteilijoiden ja
kulttuurityöntekijöiden puolueisiin sitoutumattoman järjestön Kuopion ryhmä
aseistariisunnan, rauhan ja ihmisoikeuksien edistämiseksi.
Toimintamme
on tapahtumia ja kampanjoita rauhanajatusten levittämiseksi,
yhteistyötä taiteilija-, rauhan- ja ihmisoikeusjärjestöjen kanssa sekä
kehitysyhteistyön ja kulttuurivaihdon tukemista ja toteuttamista.
Järjestö
on kansainvälisen taiteilijoiden rauhanliikkeen PAND Internationalin -
Performers and Artists for Nuclear Disarmament jäsen: PAND International
- Artister för Fred i Sverige.
lauantai 17. joulukuuta 2011
Hyvää musiikkia ja kansainvälisen rauhanliikkeen terveisiä - PAND-Kuopio äänessä Intron stagella
J.Kumpulainen PANDIN rauhantiaisuudessa Intron stagella
Hyvää musiikkia ja kansainvälisen rauhanliikkeen terveisiä - PAND-Kuopio äänessä Intron stagella
Taiteilijoiden rauhanjärjestön perustamisen yhteydessä vuonna -83 ideoitiin PANDIN ryhmiä eri kaupunkeihin. Tämä pandilainen perusidea otti nyt tuulta siipien alle kun muusikko ja PANDIN hallituksen jäsen Henna Hartikainen alkoi vaikuttaa loppuvuodesta sekä Helsingissä että Kuopiossa.
Kuopiossa ravintola Intron stagella rauhan puolesta liputtivat muusikot J. Kumpulainen ja Hole in the head yhtyeestä SASSE DYNAMITE & BROTHER ANDY. Henna Hartikainen ja JP Väisänen toimivat illan isäntinä.
Rasismia vastaan
JP Väisänen kertoi Kuopion rauhantilaisuudessa järjestön 2012 monikulttuurisuusteemavuodesta ja haastoi paikalliset kulttuuri ja taideporukat mukaan todellisiin talkoisiin rasismia ja muukalaisvihaa vastaan. Pandin uusia esitteitä jaettiin porukalla ja avattiin keskustelua paikallisen toiminnan järjestämisestä ja tilaisuuksien järjestämisestä.
Joukot pois Afganistanista!
Kuopiossa kuultiin tuoreeltaan uusimmat terveiset kansainvälisen rauhanliikkeen Afganistanin sodan vastaisesta mielenosoituksesta ja seminaarista Bonnista. Väisänen saapui melkein suoraan Saksasta kansainvälisen rauhanliikkeen Afganistanin sodan vastaisesta tapahtumasta Savoon.
Kansainvälinen rauhanliike otti 2.-5.12. kantaa jo kymmenen vuotta jatkunutta Yhdysvaltain ja Naton liittolaisten miehitystä vastaan ja vaati välitöntä tulitaukoa ja joukkojen poisvetämistä Afganistanista.
Väisänen kertoi tavanneensa Bonnissa Afganistanin oppositiota edustaneita tahoja, naisjärjestön edustajia ja rohkeita kansalaisaktivisteja jotka pyrkivät kokoamaan sotilasliitto Naton ja Yhdysvaltojen painostuksesta huolimatta edistyksellisiä demokraattisia voimia.
Sotaa vastaan
”On hyvä kuulla suoraan paikallisilta afgaani-toimijoilta, että suomalaisen poliittisen eliitin ja oikeiston argumentit siitä, että Suomen pitää olla mukana Afganistanissa edistämässä naisten ja lasten oikeuksia ovat puhdasta sotapropagandaa.” kertoo JP Kuopion rauhan tilaisuudessa ja jatkaa ”Viime aikojen pommitusten lisääntyminen Afganistanissa ei kerro edistyksen askelista kohti rauhan ja demokratian Afganistania.
Saksalaisen tutkimuksen mukaan yhdysvaltojen pommitukset Afganistanissa ovat viimeisen kahden vuoden aikana Pohjois- Afganistanissa kaksinkertaistuneet ja kohdistuneet eniten siviileihin, naisiin ja lapsiin.”
Oikeus demokraattiseen verkostoitumiseen ja rauhan rakentamiseen
Jos Nato ja YK eivät olisi keksineet, että osallistumista Afganistanin laittomaan miehitykseen voisi kutsua rauhanturvaamiseksi kutsuttaisi sitä nyt Suomessakin sodaksi ja barbariaksi.
Olen tyytyväinen, että taiteilijoiden rauhanjärjestö on mukana kansainvälisen rauhanliikkeen kanssa vaatimassa välitöntä tulitaukoa Afganistanin sotaan ja ulkomaalaisia joukkoja vedettäväksi pois maasta.
”Ulkomaiset joukot tulee vetää välittömästi pois Afganistanista ja paikallisille demokraattisille ja edistyksellisille voimille pitää antaa mahdollisuus rakentaa kestävää rauhaa ja todellista itsehallintoa Afganistaniin. Niin kauan kuin Afganistanissa on ulkomaalaisia miehittäjiä niin kauan siellä on myös vapaustaistelijoita ja sotaa” sanoo PANDIN puheenjohtaja JP Väisänen Kuopiossa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)